Suomen väestö: sosioekonomiset kuolleisuuserot

Sosioekonominen asema kuvaa yksilön elinoloja ja paikkaa yhteiskuntarakenteessa. Se on paljon käytetty käsite, mutta siihen liittyy ongelmia. Esimerkiksi empiirinen mittaaminen on ongelmallista. Useimmiten mittauksen perusteena käytetään ammattiin tai ammattiasemaan perustuvaa mittaria. Lisäksi koulutus, tulot ja asumisolot ovat yleisesti käytettyjä mittareita. Eri tekijöiden väliset riippuvuudet ovat voimakkaita, mutta ne voivat kuvata myös eri asioita. Ammatti voi heijastaa työoloja ja tulot mahdollisuuksia terveyspalveluihin.

Sosioekonomisten kuolleisuuserojen tutkimuksella on pitkät perinteet. Jo 1800-luvulla laadittiin selvityksiä eri ammattiryhmien kuolleisuudesta. Ensimmäisiä Suomea koskevia tutkimuksia olivat vuosina 1890–91 julkaistut Hugo Holstin raportit keuhkotautikuolleisuudesta ja ammatin vaihtelusta. Kuolleisuus keuhkotautiin oli matalampi sivistyneistöllä kuin muilla ryhmillä. Tosin tutkimus perustui puutteelliseen aineistoon.

1970-luvulla sosiaaliryhmien välisiä kuolleisuuseroja pyrittiin selvittämään kuolintodistukseen merkityn ammatin perusteella. Väestönlaskenta- ja kuolleisuustietojen yhdistäminen edisti ratkaisevasti sosioekonomisten ja yleisesti väestöryhmien kuolleisuustutkimusta.

Uudet tutkimustulokset ovat osoittaneet, että kuolleisuus on pieni pitkää koulutusta edellyttävissä ja arvostetuissa ammateissa. Miehillä kuolleisuus on suurin fyysisesti raskasta työtä tekevillä. Naisilla ammatit eivät jakaannu yhtä selkeästi kuolleisuuden mukaan, sillä keskimääräistä suurempia kuolleisuuslukuja havaitaan myös palvelualoilla ja erilaista toimistotyötä tekevien naisten ryhmässä.

Sosiaaliryhmien välisiä eroja havaitaan kaikissa ikäryhmissä, joskin niiden suuruus vaihtelee. 1980-luvun lopulla kuolleena syntyneissä ja imeväisikäisten kuolleisuudessa on todettu pieniä, mutta johdonmukaisia eroja äidin koulutuksen ja sososiaaliryhmän mukaan (Notkola & Savela 1992).

Lapsuus- ja nuoruusajan sosioekonomisista eroista on eri maissa saatu erilaisia tuloksia, mikä voi selittyä kuolemien vähäisellä määrällä ja mittausongelmilla. Suomessa 15–19-vuotiaiden naisten ja miesten ja 5–9-vuotiaiden poikien kuolleisuus oli vuosina 1987–95 johdonmukaisesti yhteydessä lapsuusajan sosiaaliseen ryhmään.

Keski-ikäisillä sosiaaliryhmien väliset kuolleisuuserot ovat varsin selkeitä. Iän myötä suhteelliset erot pienenevät, mutta ovat johdonmukaisia myös eläkeläisillä.

Sosioekonomiset kuolleisuuserot ovat samansuuntaisia lähes kaikissa kuolemansyissä. Erityisesti suuria suhteellisuuseroja havaitaan väkivaltaisissa kuolemansyissä, hengityselinten taudeissa, alkoholiin liittyvissä kuolemissa ja miehillä keuhkosyövässä.

Sosioekonomisten kuolleisuuserojen kehitys

Päinvastaisista tavoitteista huolimatta sosiaalisten ryhmien erot kasvoivat 1980- ja 1990-luvuilla. 1980-luvun kasvu miehillä selittyy suurelta osin toimihenkilöiden keskuudessa pienentyneellä sepelvaltimokuolleisuudella. Terveelliset elintavat ja uudet sepelvaltimotaudin hoitomuodot yleistyivät nopeimmin toimihenkilöiden keskuudessa. 1990-luvulla kasvaneisiin eroihin on useita syitä, joista tärkein on lisääntyneen alkoholin käytön aiheuttamat kuolemat.

Erojen kasvusta huolimatta elinajan odote kasvoi kaikissa sosioekonomisissa ryhmissä.

Sosioekonomisten kuolleisuuserojen syyt

Kuolleisuuserojen selitykset luokitellaan kahteen päätyyppiin: kausaaliselityksiin ja valikoitumisen merkitystä korostaviin selityksiin.

Kausaaliselityksissä sosioekonominen asema vaikuttaa terveyteen erilaisten tekijöiden välityksellä. Niitä ovat:

1. Materiaaliset seikat kuten vaarallinen ja ruumiillisesti kuormittava työ, epäterveellinen asuinympäristö, ravitsemustilanne ja puutteellinen terveydenhuolto.
2. Kulttuuriset ja elintapoihin liittyvät tekijät kuten tupakointi ja runsas alkoholinkäyttö.
3. Psykososiaaliset tekijät kuten stressi, sosiaalinen tuki ja persoonalllisuuden piirteet.
4. Lapsuusajan olosuhteet.

Valikoitumista korostavissa selityksissä katsotaan terveyden ja siihen läheisesti liittyvien tekijöiden valikoivan ihmisiä eri sosioekonomisiin ryhmiin. Sosioekonominen asema on terveyden tilan seuraus eikä syy.

Suorassa valikoitumisessa esimerkiksi terveyden heikkeneminen aiheuttaa tulojen vähentymisen tai siirtymisen matalampaa sosiaalista asemaa edustavaan ammattiin. Epäsuorassa valikoitumisessa selittävä tekijä ei ole sinänsä terveys, vaan siihen liittyvä ominaisuus. Esimerkiksi pituus, elintavat tai muut henkilökohtaiset ominaisuudet.

Tutkimuksissa on saatu vaihtelevassa määrin tukea kaikille edellä kuvatuille oletuksille. Esimerkiksi erot tupakoinnissa ja lihavuudessa ovat Suomessakin suuria. Terveydenhuollon merkitykseen viittaa havainnot ohitusleikkauksien olevan yleisempiä ylemmillä toimihenkilöillä, vaikka tautia esiintyy enemmän työntekijöillä. Myös valikoitusmishypoteesille on saatu tukea: esimerkiksi kouluaikainen tupakointi ennakoi myöhempää koulutusuraa.

Sosioekonomisille eroille ei ole kuitenkaan vielä saatu lopullista selitystä. Sellaista ei todennäköisesti olekaan, vaan eri tekijöiden merkitys korostuu tarkasteltaessa eri kuolemansyitä, eri maita ja eri ajankohtia. Eroja synnyttävien monimutkaisten tapahtumasarjojen selvittämiseksi on välttämätöntä tarkastella samanaikaisesti monia tekijöitä.