Gottfried Wilhelm Leibniz (1646–1716)

Leibniz oli aikansa yleisnero. Hän keksi muun muassa tietokonetta edeltäneen laskukoneen ja differentiaali- sekä integraalilaskennan. Filosofiassa Leibniz muistetaan rationalistina. Hänen pääteoksensa on postuumisti julkaistu Monadologia, jossa Leibniz esittelee metafyysisen järjestelmänsä.

Leibnizin metafysiikan pohjana on monadioppi. Monadit ovat uniikkeja metafyysisiä pisteitä, substansseja, jotka ovat ikuisia ja olleet aina olemassa. Niitä on ääretön määrä ja ne ovat jatkuvassa, Jumalan ennalta asettaman harmonian mukaisessa, liikkeessä. Monadit eivät ole toisiinsa nähden kausaalisessa suhteessa, mutta ne havaitsevat toisissa monadeissa tapahtuvat muutokset enemmän tai vähemmän tarkasti.

Tulkinnat monadien luonteesta vaihtelevat. Perinteisen tulkinnan mukaan monadit ja todellisuus ovat luonteeltaan täysin henkisiä. Ainoastaan mieli voi olla todellinen entiteetti, sillä ulotteisen aineen voi jakaa aina yhä pienemmiksi osiksi. Muurahaiskeon muurahaiset tai ihmisen solut muodostavat aggregaatin, mutta ne ovat aktiivisia vain sikäli kuin niiden yksittäiset osat ovat aktiivisia.

Toisen näkemyksen mukaan Leibniz kannatti näennäisestä idealismista huolimatta realistista kantaa, jonka mukaan henkisten substanssien lisäksi myös elävillä olennoilla, korporeaalisilla substansseilla, on ontologinen status. Niillä on tällöin oltava jotain, mikä antaa niille aidon ykseyden. Leibniz kutsuu tätä metafyysistä voimaa prinsiipiksi, sieluksi.

Monadit on järjestetty hierarkioihin. Yksinkertaisimmillaan monadi on itseriittoinen ja ruumiiton automaatti. Tällaisilta monadeilta puuttuu kyky havaita, tuntea ja muistaa. Niitä ylempänä ovat eläimet ja korkeimpana ihmissielut, jotka eläimistä poiketen kykenevät käyttämään järkeään ja reflektoimaan ajatuksiaan.

Jokaiseen monadiin sisältyy ikuisesti säilyvä täydellinen yksilökäsite, joka sisältää monadin koko historian ja tulevat tilat. Se tekee monadista kuolemattoman ja yhteensovittaa monadien aidon aktiivisuuden ja Jumalan kaiken finaalisena syynä.

Ihmisellä on Leibnizin filosofiassa erityinen asema. Leibnizin ajattelussa ihmissielut toimivat päämääräsyiden mukaan mekaanisista alemmista monadeista poiketen. Niillä on siksi moraalinen persoonallisuus, joka tekee ihmisestä kelvollisen toimimaan Jumalan tahdon välikappaleina.