Yhteisöllisyys

Yhteisöllisyys on liittymistä ja identifioitumista ihmisen arvokkaana kokemaan ryhmään. Se on suoraan esitettyjen tai hiljaisesti hyväksyttyjen arvojen, tavoitteiden ja normien tiedostamista, jäsentämistä ja näkyväksi tekemistä. Ilman yhteisöjä sosiaaliset järjestelmät eivät toimisi ja yhteiskunnat eivät pysyisi koossa. Yhteisöllisyys on yksilön ja yhteiskunnan välisen suhteen pohja.

Yhteisöllisyyden tehtävänä on kulttuurin jakaminen ja turvallisuudentunteen sekä vastavuoroisuuden tarjoaminen. Yhteisö sosiaalistaa yksilön yhteiskunnan täysivaltaiseksi jäseneksi ja itsestään tietoiseksi persoonaksi. Se opettaa yksilölle, miten selvitä omillaan ja miten elää yhteiskunnan arvojen mukaista elämää. Sisäistetyistä normeista tulee tällöin persoonallisuuden piirteitä, jotka tuntuvat luonnollisilta eikä niitä haluta kyseenalaistaa.

Yhteisöt valmistavat ihmiset muuttuviin elämänvaiheisiin. Esimerkiksi pojan tullessa mieheksi muutos vahvistetaan siirtymäriitillä. Se on julkinen ja dramatisoitu tapahtuma, jossa yksilölle ja mahdollisesti muille saman ikäpolven jäsenille opetetaan keinoja selviytyä seuraavasta elämäntilanteesta. Siirtymäriitti siirtää yksilön statuksesta toiseen ja kiinnittää vahvemmin yhteisöön.

Siirtymäriitti on myös kestävyyskoe, johon kuuluu osanottajien väliaikainen kärsimys ja puute, jotka pakottavat kokelaan osoittamaan olevansa aikuisten oikeuksien ja velvollisuuksien arvoinen. Initaatioriitti voi kestää viikkoja tai jopa vuosia, jonka aikana initoitava on yhteiskunnan ulkopuolella ilman selkeää yhteiskunnallista statusta. Esimerkiksi modernien yhteiskuntien pitkittynyt nuoruus voidaan nähdä siirtymäriittinä aikuisuuteen.

Yhteisöllisyys vaikuttaa myös positiivisesti fyysiseen terveyteen. Pohjanmaalla asuvat suomenruotsalaiset ovat terveempiä ja elävät useita vuosia pidempään kuin samalla alueella asuvat suomalaiset. Yhteisöllisyyden rapautuminen on yhdistetty myös moniin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Yksilökeskeisen elämän nousu kaupungistumisen, internetin, television ja ailahtelevan työelämän myötä ovat lisänneet syrjäytymistä, yksinäisyyttä ja turvattomuutta.

Toisaalta tiukasti ja kokonaisvaltaisesti yksilöä kontrolloiva yhteisö tukahduttaa yksilöllisyyden. Yhteisön asettamien paineiden ollessa liian suuria niistä poikkeaminen ja kyvyttömyys elää odotusten mukaisesti voivat ajaa yksilön vieraantumisen tunteeseen, syrjäytymiseen ja jopa itsemurhiin. Yhteisöllisyys voi lisätä myös suvaitsemattomuutta erilaisuutta kohtaan ja vaikeuksia sopeutua muutoksiin.

Yhteisöllisyyttä ja yksilöllisyyttä ei pidä kuitenkaan asettaa vastakkain. Eri ihmisillä on erilainen kaipuu yhteisöllisyyteen ja yksilöllisyyteen. Televisio-ohjelmat tarjoavat yhteisiä kokemuksia. Internetissä luodaan virtuaaliyhteisöjä. Urbaani kaupunkikulttuuri tarjoaa positiivisia vapauksia toteuttaa anonyymisti yksilön ainutkertaisuutta. Se lisää samalla suvaitsevaisuutta sekä moniarvoisuutta. Individualismiin helposti yhdistetyn minä-keskeisyyden ja välinpitämättömyyden sijaan yhteisöllisyyttä rapauttaa passiivisuus ja urbaaniin elämään kuulumaton halu olla osallistumatta yhteisten asioiden hoitoon.