Descartes'ia pidetään uuden ajan filosofian isänä, joka pyrki syrjäyttämään keskiajalla vallinneen aristotelis-skolastisen filosofian suuntauksen ja luomaan uuden rationalismiin pohjautuvan perustan filosofialle sekä luonnontieteille. Hänen mukaansa pelkän järjen avulla on tavoitettavissa perustavanlaatuiset periaatteet, jotka voidaan tietää todeksi ilman mitään epäilystä. Apuna uuden maailmankäsityksen luomisessa Descartes käytti skeptistä metodia.
Decartes epäili metodologisesti kaikkea löytääkseen absoluuttisen tiedon perustan. Hän esitti kolme argumenttia, joiden vuoksi kaikkea on mahdollista epäillä: aistien valheellisuus, uniargumentti ja kartesiolainen demoni. Aistit johtavat meitä toisinaan harhaan, miksi ne eivät siis pettäisi aina? Uni tuntuu todelliselta, mistä tiedän etten ole unessa juuri nyt? Paha demoni voi vääristää koko käsittämämme todellisuuden, jolloin edes unissa esiintyvät universaalit kuten värit ja matemaattiset totuudet eivät enää pidä paikkaansa.
Lopulta Decartes päätyi siihen, että ainoastaan minän olemassaolosta voi olla varma, koska on oltava jotain, jota paha demoni voi pettää ja jonkin on epäiltävä aistien antamaa todistusta. "Ajattelen, olen siis olemassa."
Ajattelevan minän olemassaolon todistuksesta seuraa kysymys, mikä on kyseisen olennon luonto. Descartes'in kantaa kutsutaan karteosiolaiseksi dualismiksi: henkinen minä ja aineellinen minä ovat erillisiä toisistaan riippumattomia substansseja, joskin ne ovat liittyneet perustavalla tavalla toisiinsa.
Vaikka henkinen tietoisuus on ainoa asia, jota ei voi epäillä, voimme kuitenkin saada varmaa tietoa myös ulkoisesta maailmasta. Descartesin metafysiikassa Jumala muodostaa sillan ajatusten maailmasta aineelliseen maailmaan. Hän esitti myös ontologisen todistuksen Jumalan olemassaolosta.
Koska Jumala on täydellinen olento, Jumalan on oltava hyväntahtoinen eikä voi aiheuttaa aistimuksiimme harhoja, sillä petoksessa on aina kyse vajavaisuudesta. Tästä seuraa se, että selkeästi ja tarkasti tehdyt havainnot ulotteisista ja mekanistisista aineellisista olioista ovat Jumalan takaamina tosia.
Jumalan ontologinen todistus:
1. Mielessäni on idea Jumalasta
2. Jumalan idea esittää ääretöntä olentoa
3. Vaikutus ei voi olla syytään täydellisempi
4. Siis: Jos idea esittää olentoa, jolla on ominaisuus X, niin idean syy täytyy olla olento X
5. Siis: Mielessäni olevan Jumalan idean syy on ääretön olento
6. Siis: Ääretön olento on olemassa
7. Siis: Jumala on olemassa
Todistuksen kritiikkiä:
- Seuraako premissistä 3 välijohtopäätös 4?
- Äärettömän olion ideasta voidaan päätellä sen syyn olevan ääretön olento vain, jos oletetaan ääretöntä olentoa esittävän idean olevan ääretön; Idea äärettömästä oliosta ei tarvitse olla ääretön.
