keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Segmentaariset oppositiot


Miten on mahdollista, että yhteiskunnat ilman valtiota, keskushallintoa, lainsäädäntöjärjestelmää tai jopa ilman johtajia pysyvät koossa eivätkä hajoa? Mikä estää itsekkäiden ja omaa etuaan ajavien ihmisten ajautumisen kaikkien sotaan kaikkia vastaan?

Tällaisissa yhteiskunnissa länsimaisten instituutioiden abstraktit periaatteet löytyvät sukulaisuuden kautta. Konfliktit koskevat vain harvoin kahta ihmistä. Eri osapuolia tukevat ainakin lähimmät sukulaiset ja laajemmissa konflikteissa kokonaiset linjasuvut tai klaanit. Segmentaarisessa järjestelmässä konfliktin laajuus määrää samalla poliittisen yhteisön laajuuden.

Segmentaarinen klaani ei ole eriytyneistä ihmisryhmistä koostuva big manin johtama hierarkkinen leirikunta, jossa ihmiset tunnistavat yhteisen sukulaisuuden. Segmentaarinen klaani on yleensä johtajaton ja se koostuu tasa-arvoisista sekä toisiaan vastaavista linjasuvuista ja alaklaaneista. Klaanin jäsenet ovat sukulaisia, mutta heillä on pitkä sukupolvien välinen muisti ja tarkka käsitys etäisyydestään toisiin sukulaisiin.

Tärkein korporatiivinen ryhmä segmentaarisissa yhteiskunnissa on linjasuku. Se omistaa kollektiivisesti maan, ja avioliitot sovitaan sukulinjojen kesken autonomisten yksilöiden sijaan. Linjasuku koostuu ihmisistä, jotka voivat osoittaa polveutuvansa yhteisestä esi-isästä tai esiäidistä. Klaaneihin kuuluvat ihmiset, jotka olettavat polveutuvansa samasta esi-isästä tai esiäidistä, mahdollisesti myyttisestä hahmosta, mutta eivät pysty nimeämään kaikkia yhdyssiteitä. Klaanit ovat yleensä linjasukuja suurempia.

Korporatiivisten sukuryhmien uudet jäsenet valikoituvat polveutumisperiaatteen mukaisesti. Unilineaalisessa polveutumisessa uudet jäsenet liittyvät joko isän sukuryhmän eli patrilineaalisen järjestelmän tai äidin sukuryhmän eli matrilineaalisen järjestelmän jäseniksi. Polveutuminen voi olla myös molemminpuolista eli bilateraalista. Tällöin kuitenkin ongelmaksi muodostuu sukupuiden rakentaminen, sillä yhden sukupolven verran taaksepäin siirryttäessä sukulaisten määrä kaksinkertaistuu. Patrilineaalinen ja endogaaminen perheyhteisö yhdistää yksilön ryhmään enemmän kuin mikään muu yhteisö ihmiskunnan historiassa.

Segmentaarisen yhteiskunnan tasapaino ei synny konfliktien puuttumisen seurauksena, vaan tasapainon perusta piilee sosiaalisissa prosesseissa.Vaikka esimerkiksi sukuriita asettaa sosiaalisen järjestyksen koetukselle, se kuitenkin heikentymisen sijaan vahvistuu. Sukuriita saa osapuolien sosiaaliset suhteet ja niiden väliset vahvat moraaliset velvoitteet aktivoitumaan. Konfliktien yhdistämät ryhmät tasapainottavat yhteiskunnan dynaamista liikettä kohti pienempiin yhteiskunnallisiin segmentteihin.

Segmentaarinen järjestäytyminen voi ulottua aina lähimmäisistä sukulaisista kokonaisten heimojen väliseen yhdistymiseen esimerkiksi maan hallitusta vastaan. Segmentaarisen opposition käsitystä voi soveltaa myös moderneihin yhteiskuntiin. Esimerkiksi Suomen talvisodassa punaiset ja valkoiset yhdistyivät puolustamaan Suomea Neuvostoliiton hyökkäystä vastaan, mikä sai kahtia jakautuneen kansan eheytymään. Myös Euroopan ja Afrikan unionit voidaan nähdä esimerkkeinä segmentaarisesta yhdentymisestä maailmanmarkkinoilla toimivan yhteistyön takaamisen seurauksena.

Yhteisöllisyys


Yhteisöllisyys on liittymistä ja identifioitumista ihmisen arvokkaana kokemaan ryhmään. Se on suoraan esitettyjen tai hiljaisesti hyväksyttyjen arvojen, tavoitteiden ja normien tiedostamista, jäsentämistä ja näkyväksi tekemistä. Ilman yhteisöjä sosiaaliset järjestelmät eivät toimisi ja yhteiskunnat eivät pysyisi koossa. Yhteisöllisyys on yksilön ja yhteiskunnan välisen suhteen pohja.

Yhteisöllisyyden tehtävänä on kulttuurin jakaminen ja turvallisuudentunteen sekä vastavuoroisuuden tarjoaminen. Yhteisö sosiaalistaa yksilön yhteiskunnan täysivaltaiseksi jäseneksi ja itsestään tietoiseksi persoonaksi. Se opettaa yksilölle, miten selvitä omillaan ja miten elää yhteiskunnan arvojen mukaista elämää. Sisäistetyistä normeista tulee tällöin persoonallisuuden piirteitä, jotka tuntuvat luonnollisilta eikä niitä haluta kyseenalaistaa.

Yhteisöt valmistavat ihmiset muuttuviin elämänvaiheisiin. Esimerkiksi pojan tullessa mieheksi muutos vahvistetaan siirtymäriitillä. Se on julkinen ja dramatisoitu tapahtuma, jossa yksilölle ja mahdollisesti muille saman ikäpolven jäsenille opetetaan keinoja selviytyä seuraavasta elämäntilanteesta. Siirtymäriitti siirtää yksilön statuksesta toiseen ja kiinnittää vahvemmin yhteisöön.

Siirtymäriitti on myös kestävyyskoe, johon kuuluu osanottajien väliaikainen kärsimys ja puute, jotka pakottavat kokelaan osoittamaan olevansa aikuisten oikeuksien ja velvollisuuksien arvoinen. Initaatioriitti voi kestää viikkoja tai jopa vuosia, jonka aikana initoitava on yhteiskunnan ulkopuolella ilman selkeää yhteiskunnallista statusta. Esimerkiksi modernien yhteiskuntien pitkittynyt nuoruus voidaan nähdä siirtymäriittinä aikuisuuteen.

Yhteisöllisyys vaikuttaa myös positiivisesti fyysiseen terveyteen. Pohjanmaalla asuvat suomenruotsalaiset ovat terveempiä ja elävät useita vuosia pidempään kuin samalla alueella asuvat suomalaiset. Yhteisöllisyyden rapautuminen on yhdistetty myös moniin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Yksilökeskeisen elämän nousu kaupungistumisen, internetin, television ja ailahtelevan työelämän myötä ovat lisänneet syrjäytymistä, yksinäisyyttä ja turvattomuutta.

Toisaalta tiukasti ja kokonaisvaltaisesti yksilöä kontrolloiva yhteisö tukahduttaa yksilöllisyyden. Yhteisön asettamien paineiden ollessa liian suuria niistä poikkeaminen ja kyvyttömyys elää odotusten mukaisesti voivat ajaa yksilön vieraantumisen tunteeseen, syrjäytymiseen ja jopa itsemurhiin. Yhteisöllisyys voi lisätä myös suvaitsemattomuutta erilaisuutta kohtaan ja vaikeuksia sopeutua muutoksiin.

Yhteisöllisyyttä ja yksilöllisyyttä ei pidä kuitenkaan asettaa vastakkain. Eri ihmisillä on erilainen kaipuu yhteisöllisyyteen ja yksilöllisyyteen. Televisio-ohjelmat tarjoavat yhteisiä kokemuksia. Internetissä luodaan virtuaaliyhteisöjä. Urbaani kaupunkikulttuuri tarjoaa positiivisia vapauksia toteuttaa anonyymisti yksilön ainutkertaisuutta. Se lisää samalla suvaitsevaisuutta sekä moniarvoisuutta. Individualismiin helposti yhdistetyn minä-keskeisyyden ja välinpitämättömyyden sijaan yhteisöllisyyttä rapauttaa passiivisuus ja urbaaniin elämään kuulumaton halu olla osallistumatta yhteisten asioiden hoitoon.