Yhteiskuntaluokat ja sosiaalinen liikkuvuus Suomessa

Useimmat osaavat vastata, kun kysytään ihmisen luokka-asemaa. Suomessa yli 85 % ja
USA:ssa 99,4 %.

Marxin ja Weberin välisistä luokkakiistoista on akateemisessa maailmassa siirrytty kiistelemään kapean ja sateenvarjoluokkamääritelmän välillä. Kapeassa yhteiskuntaluokkamääritelmässä ihmisen luokka-aseman määrää suoraan ammatti. Laajemmassa sateenvarjomääritelmässä luokka-asemaan vaikuttaa erilaiset yhteiskuntaa kerrostavat tekijät.

Arjessa luokka-asemaa käytetään yleesnä sateenvarjokäsitteenä. Siihen, mihin luokkaan ihmiset kokevat kuuluvansa, vaikuttavaa muiden perheenjäsenten ammatit, koulutus, tulot, poliittinen suuntautuminen, perhetausta ja monet muut tekijät. Tutkimuksessa käytetään yleensä kapeaa luokkamääritelmää, ja se onkin joka tapauksessa väliintuleva tekijä koulutuksen ja tulojen välissä.

EG-luokitus on eniten käytetty luokkaluokitus. Siinä yksilön luokka määritetään kahden tekijän avulla:

1) onko yksilö työnantaja, työntekijä vai itsenäinen yrittäjä
2) työn itsenäisyys, työn valvonnan aste ja taidolliset vaatimukset

EG-luokitus sisältää seuraavat ryhmät:

I Ylemmät professioammatit: tuomarit, lääkärit, kansanedustajat, ylin johto, erityisasiantuntijat
II Alemmat professioammatit: alemman tason johto, opettajat
IIIa Toimistotyöntekijät: pankkitoimihenkilöt, sihteerit
IIIb Asiakaspalvelutyöntekijät: sairaanhoitajat, tarjoilijat, kauppojen kassat, kampaajat, talonmiehet
IVa+b Yksityisyrittäjät
IVc Maanviljelijät
V Työnjohto (työväestö)
VI Ammattitaitoinen työväestö: hitsarit, muurarit, putkimiehet
VIIa Muu työväestö: koneenhoitajat, kokoojat, varastotyöntekijät
VIIb Muu työväestö mataloudessa: metsurit, eläintenhoitajat, kalastajat

Näitä ryhmiä voi kuitenkin yhdistellä pienemmiksi tarpeen mukaan. Esimerkiksi valkokaulustyöntekijöihin ja palvelusektoriin (I-III), itsenäisiin yrittäjiin (IV) ja duunareihin (V-VII).

Postmoderni luokkakritiikki

Luokkateoriaa on kritisoitu seuraavasti:

 - Ihmiset eivät erottele toisiaan luokkien mukaan
 - Yhä useampi ei kuulu työväestöön tai on riippumaton työtuloista
 - Identiteettejä ei rakenneta enää ammattien varaan
 - Hyvinvointivaltiossa turvattomuus ei jakaudu luokka-asemittain

Näihin voi kuitenkin vastata, että ihmisillä on kysyttäessä käsitys omasta luokka-asemastaan, työväestöön kuuluvien osuus on kasvanut naisten siirtyessä työelämään ja ansiosidonnainen työttömyysturva riippuu työtuloista.

Myös hyvinvointivaltion tarkoituksena on ollut alun perin vähentää luokkaeroja. Jos erot olisivat entisen kaltaiset, olisi koko projekti epäonnistunut.

On myös esitetty (mm. Bell), että teollisuusammatit vähenevät ja informaatioammatit yleistyvät. Myöskään tämä ei pidä paikkaansa, vaan työväestön määrä on pysynyt miesten kohdalla suurin piirtein samana 70-luvulta asti. Naisten kohdalla kyseisestä luokkarakenteen muutoksesta on hieman enemmän näyttöä.

Myöskään tulojen mukaan luokkaerot eivät ole vähentyneet, vaan yhteiskuntaluokkien väliset tuloerot ovat nousseet. Tämä selittyy ylemmän professioluokan muita voimakkaammalla tulotason kasvulla.

Mahdollisuuksien tasa-arvo

Meritokratiassa vain kykyjen ja motivaatioiden pitäisi määrätä yksilön luokka-asema. Yhdessäkään maassa ei kuitenkin vallitse mahdollisuuksien tasa-arvo, vaikka pohjoismaat ovatkin tasa-arvoisempia kuin muut.

Koulutus ja vanhempien asema selittävät parhaiten, mihin yhteiskuntaluokkaan ihmiset päätyvät. Koulutus onkin paras tapa vaikuttaa lapsen luokka-asemaan, mutta ei riittävä. Muita yhteiskuntaan sijoittumisen vaikuttavia tekijöitä ovat henkilökohtaiset ominaisuudet ja sosiokulttuuriset taidot. Ylempien sosiaaliluokkien jälkeläisillä on alempiin luokkiin verrattunna käytökseen, kielenkäyttöön, elämäntapoihin, ajattelumalleihin, ulkonäköön ja itseluottamukseen liittyviä resursseja, jotka luetaan eduksi työmarkkinoilla.