Elämäntapa on syvällisempi käsite kuin arkikielen elämäntyyli. Elämäntapa on yksilön tai perheen elämänvaiheista, elinoloista, arkielämästä ja interaktiosta koostuva kokonaisuus. Elämäntapa jäsentyy arvomaailman ja omaa elämää koskevien arvioiden ja tärkeinä koettujen elämänalueiden kautta.
Elämäntapa on myös yhteiskunnallisten ja kulttuuristen olosuhteiden määrittämä ja mahdollistama elämän jäsentämisen tapa. Se edellyttää sen jakavilta toimijoilta yhteisen nimittäjän tai elämänsisällön olemassaoloa sekä tiettyjen arkielämää jäsentävien periaatteiden omaksumista.
Suomalainen elämäntapatutkimus
Sodanjälkeiset yhteiskunnalliset muutokset herättivät kiinnostuksen kulttuurillista ja elämäntavallista muutosta kohtaan. Lisäksi taustalla vaikutti Chicagon koulukunnan ajamien tutkimusmenetelmien muutokset. Merkittävimpiä teemoja suomalaisessa tutkimuksessa ovat olleet maaltamuutto, koulunkäynnin pidentyminen, ammattikoulutus, tehdastyö ja kaupungistuminen. Menetelmät ovat olleet yleensä laadullisia. Esimerkiksi elämänkertoja ja syvähaastatteluja.
Elämäntapojen muutos Suomessa 60- ja 70-luvun taitteessa
Toisen maailmansodan jälkeen Suomeen synnytettiin maanhankintalain myötä pientiloja rintamamiehille ja siirtoväelle. Pientilat osoittautuivat kuitenkin suureksi yhdyskuntasuunnittelun virheeksi. Pientilojen elinkelvottomuus sekä maa- ja metsäteknologian kehitys käynnisti suuren muuton maalta kaupunkeihin. Sen seurauksena kaupungit kasvoivat nopeasti, mikä itsessään vauhditti myös maaseudulta kaupunkiin muuttoa palveluiden ja hyvinvointipalvelujen supistuessa.
Alueellinen muutos aiheutti myös kulttuurillisen muutoksen. Sen vaikutuksesta muun muassa työn itsemääräämisoikeus supistui, työ ja perhe erosi toisistaan, patriarkaalinen perherakenne murtui, ydinperheen merkitys korostui, vain tunteisiin perustuva aviosuhde muuttui haavoittuvammaksi, elintaso nousi ja ihmiset keskiluokkaistuivat.
Lähiöt
Erityisesti Etelä-Suomen teollisuuskaupunkien kasvaessa tarvittiin lisää asuntoja, joten tehokkuus oli kaiken ehtona. Betonielementtirakentaminen mahdollisti asuntojen massatuotannon, ja rakennusliikkeiden ehdoilla tapahtui Suomen suburbanisoituminen ja samalla yhdyskuntarakenteen muuttuminen suunnittelemattomaksi ja hajanaiseksi.
Lähiöiden kipukohdiksi muodostui työn ja asuminen erillisyys. Miesten muuttuessa palkollisiksi ja emäntien muuttuessa kotirouviksi sosiaaliset suhteet vähentyivät ja elämänsisällöt tyhjentyivät. Miehille työ ei riittänyt elämänsisällöksi eikä patriarkaaliset normit mahdollistaneet kotitöihin osallistumista. Naisilla oli taas liikaa tekemistä, mutta toisaalta myös lasten- ja kodinhoidossa oli alue, jossa nainen saattoi tuntea itsensä vielä tarpeelliseksi.
Patriarkaalisten arvojen ja palkkatyön muodostaman ristiriitaisen murroskulttuurin ja sitä vastaava elämäntavan ongelmat alkoivat ratketa, kun kotirouvat siirtyivät palkkatöihin, miehet alkoivat tehdä kotitöitä ja perheyhteisyys rakennettiin taloudellisen menestyksen varaan. Myös lähiöravintolat lievittivät paineita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti